Compañía Kaari & Roni Martinin ja Key Ensemblen yhteisteos Sodan taide saa ensi-iltansa lokakuussa 2026
Palkitun kansainvälisen taiteilijaryhmän Compañía Kaari & Roni Martinin yhteistyö turkulaisen nykymusiikkikuoro Key Ensemblen kanssa pohjautuu sveitsiläisen psykiatrin Carl Gustav Jungin vuosina 1936 ja 1948 kirjoittamiin esseisiin, joissa hän pohti sodan ja rauhan kysymyksiä. Esseet on kirjoitettu fasistien noustua valtaan Saksassa sekä toisen maailman sodan jälkeen. Jung esitteli myös ajatuksen ihmiskunnan kollektiivisesta piilotajunnasta, jossa kaikkia ihmisiä yhdistää jaettu, mutta tiedostamaton mielen taso.
Jungin näkemykset siitä, miten ihmiskunta voisi pelastaa itsensä uhkaavalta katastrofilta, tuntuvat vuonna 2026 häiritsevän ajankohtaisilta.
Sodan taide -teoksessa piilotajuntaa edustaa Antiikin Kreikan hengessä 8-henkinen -kuoro,joka pyrkii käymään Jungin tekstien kautta dialogia sefardi- ja ashkenazijuutalaisen musiikillisen tradition ja arabialaisen laulun välillä. Näiden kulttuuristen elementtien lisäksi esityksen musiikkia ja tanssia nivoo yhteen flamencomusiikki, joka syntyi Andalusiassa keskiajalla juutalaisten, arabien ja romanien monisatavuotisessa rauhanaikaisessa yhteiselossa.
Elämän rajallisuuden kysymysten äärellä olevan 85-vuotiaan Carl Gustav Jungin roolin tanssii Jorma Uotinen ja häntä säestävät arabialaisen laulun taitaja Ali Saad, teoksen sävellyksestä vastaava, monia eri musiikin lajeja yhdistelevä Roni Martin sekä elokuvallisista äänimaisemistaan tunnettu viulisti Sanna Salmenkallio. Koreografiasta vastaa Uotisen kanssa yhdessä Kaari Martin ja dramaturgiasta ja käsikirjoituksesta Atro Kahiluoto yhdessä Roni Martinin kanssa.
Teoksen esiintyjät:
Ali Saad, Roni Martin, Key Ensemble, laulu
Sanna Salmenkallio, viulu
Roni Martin, piano
Jorma Uotinen, tanssi
Taiteellinen työryhmä
Roni Martin,Musiikin sävellys, ohjaus
Kaari Martin ja Jorma Uotinen, koreografia
Emilia Annala, visuaalinen suunnittelu
Roni Martin ja Atro Kahiluoto, käsikirjoitus
Esityspaikka- ja -aika:
Ke 21.10.2026 klo 18.30, ENSI-ILTA
Pyhän Laurin kirkko
Kirkkokatu 1, 08100 Lohja
Liput:
Aikuiset 45 €
Alennusryhmät (eläkeläiset, työttömät, opiskelijat, varusmiehet) 35 €
Alle 18-vuotiaat 15 €
Ryhmälippu vähintään 10 lippua (Ryhmämyynti Saara Heikkinen) 30 €/kpl
Ei ikärajaa
LIPUT TÄHÄN ESITYKSEEN MYY LIPPU.FI. KLIKKAA TÄTÄ LINKKIÄ OSTAAKSESI LIPUT